" Minä niin vihaan heitä,
jotka pois hyvän sulkevat,
etteivät vain sitä huomaisikaan.
Valittavat,
osaa eivät arvostaa,
toisten ihmisten kunniaa.
Jotka eivät katso edes toisiaan,
tuijottavat vain lattiaan,
päätään eivät suostu nostamaan.
Koska silloin saattaisivat nähdä jotain hyvää,
ei,
mikään ei heille ole kyllin pyhää,
kaikki häpäistävää.
Jotka surua muille tuovat,
hämmennystä,
huolta,
kipua,
kuolemaa.
Ja silti sanotaan,
täytyy lähimmäistään rakastaa."
Tahtoisin olla sellainen ihminen, joka pystyy puhumaan muista vain hyvää. Joskus en vain pysty siihen. Runo kertoo niistä ihmisistä jotka valittavat, valittavat ja valittavat. He vain tahtovat, eivätkä halua antaa mitään vastineeksi. Eivät välitä muista ihmisistä, saatikka lähimmäisistään. Se saa minut raivoihini. Kun he valittavat, ärsyynnyn niin että on lähellä etten puraise seuraavaa vastaantulijaa nilkkaan. Se tosin voisi olla hieman kyseenalaista. Mitä mieltä te olette näistä ihmisistä ja oletteko kohdanneet heitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti