Tunteet pois kun järki jyrää

" Jo pois typerä tunteellisuus,
kun järki sanoo muuta.
Mutta eikö ole kaunista,
kun susi ulvoo kuuta?"

Toivomus

"Sä kysyit että ruusuja,
mä sanoin tulppaaneja.
Pikku kolikoilleni,
viisisenttisilleni naurahdit.
Minä mukana,
toivoen,
ettet pidä tollona."

Valekevät

"Talven kirkkaus hämää,
jos ulos ikkunasta en nää.
Toiveikkaasti kuvittelen,
miten ulos katsoessani,
näkisin vain kukkia,
silmänkantamattomiin ruohoa.
Niimpä ulos akkunasta kurkistan,
mutta vain hanget tulevat vastaan.
Kevään neito, koska lienet täällä?"

Runoratsuni mun

"Kuin lailla naurun,
kuin lailla itkun.
Kuin lailla ilon,
kuin lailla surun.
Runoratsuni laukkaa,
kuroen matkaa umpeen,
kiinni toden ja valheen välillä.
Tunnen sanat jotka kiehuvat sen kyljissä,
kun puristan jaloillani etten putoaisi.
Näen tunteen,
joka laulaa sen silmissä,
kun yritän rauhoitella sitä.
En hallita ratsuani voi,
eivät suitset enää ole vallassani.
Eivät jalkani jalustimissa,
enkä istu satulassa.
Mutta antaa mennä vaan,
roikumpahan edes mukana."

Pilvistä

"Hirveä tuska,
piina,
kauna kiehuu sisälläni.
Se sattuu,
 polttaa.
Sitä koskettaa saattaa.
Ja hetken tuntuu,
kuin viha olisi tunteista voimakkain,
voittaen rakkauden.
Mutta sitten selkenee taas."

Laiskotus Maximus

"Kaikkea pitäisi tehdä,
lukea kokeisiin,
siivota,
kokata,
lukea se yksi kirja.
Nyt hikoilen,
päätäni särkee,
väsyttää.
Ei hätää,
tämän taudin tunnen,
sen diagnosoida osaan.
Nyt taisi iskeä pahista pahin,
laiskotus maximus."

Isäinmaa

"Viisikymmentä astetta pakkasta,
kolme toppatakkia päällekäin.
Auto ei käynnisty,
   bensa kai jäätynyt tankkiin.
Hirvi seisoo takapihallani,
 mutustaa vara-avaimiani.
Huokaisen.
Perus Suomi."

Horisontti siintää

"Vihreää horisontissa,
  viimeinkin näkyy.
 Pakko kiihdyttää,
 tässähän hengästyy.
Viimein päämäärälläni,
vihreän vieressä punaista,
kappas.
Haukkaan ensin salaatista,
sitten mansikasta.
On hauskaa olla kilpikonna."

Joskus kauneudesta täytyy kärsiä

"Pakkasaamu,
 kun ulkona kävelen,
ilma korventaa kuivuudellaan,
saa minut yskimään.
Kiedon kaulaliinani suuni ympärille,
ja nostan katseeni,
tarkastelen maailmaa,
se valkoisena kimaltaa,
tuo kaunis talven ihmemaa.
Joskus kauneudesta täytyy kärsiä."

Valikoiva kuulo

" Sönköttää jotain,
ymmärtää en voi.
Numeronsa siansaksaa,
sanansa hepreaa.
Sekoittuvat korvissani,
kasana kuulen ne.
Siispä ymmärtää en voi.
Haluanko edes?"


Matikanopettajani innoittamana.

Perfekonistin päiväpahauni

"Kaikki vähän rempallaan,
tuokin tuosta repsottaa.
Perfekonistin kauhumaa,
siivousurakkaan kannustaa.
Tuotakin voisi parantaa."

Ikuinen kysymysmerkki

" Minä niin vihaan heitä,
   jotka pois hyvän sulkevat,
   etteivät vain sitä huomaisikaan.
  Valittavat,
  osaa eivät arvostaa,
  toisten ihmisten kunniaa.
  Jotka eivät katso edes toisiaan,
  tuijottavat vain lattiaan,
  päätään eivät suostu nostamaan.
  Koska silloin saattaisivat nähdä jotain hyvää,
  ei,
  mikään ei heille ole kyllin pyhää,
  kaikki häpäistävää.
  Jotka surua muille tuovat,
 hämmennystä,
  huolta,
  kipua,
  kuolemaa.
  Ja silti sanotaan,
  täytyy lähimmäistään rakastaa."


Tahtoisin olla sellainen ihminen, joka pystyy puhumaan muista vain hyvää. Joskus en vain pysty siihen. Runo kertoo niistä ihmisistä jotka valittavat, valittavat ja valittavat. He vain tahtovat, eivätkä halua antaa mitään vastineeksi. Eivät välitä muista ihmisistä, saatikka lähimmäisistään. Se saa minut raivoihini. Kun he valittavat, ärsyynnyn niin että on lähellä etten puraise seuraavaa vastaantulijaa nilkkaan. Se tosin voisi olla hieman kyseenalaista. Mitä mieltä te olette näistä ihmisistä ja oletteko kohdanneet heitä?

Kaulakoruni

    " Hopeaa, 
       kultaa.
       Solmuja,
       silmukoita.
       Sormet käyvät,
       koskettavat.
       Ja taas voin keskittyä."

Jostain syystä tykkään näprätä korujani. En tiedä mikä siinä on, mutta en vain osaa olla näpräämättä niitä aina tilaisuuden tullen. Valokuvissakin näytän aina yhtä typerältä ja vain koska näyttää, että sormeni hapuilisivat ilmaa vaikka todellisuudessa ne pitelevät koruani. Tiedän, että Facebookissakin on miljoona kaverikuvaa jossa muut ovat tietysti edustavan näköisiä ja minun käteni on omituisessa asennossa, noin 20 cm päässä kaulastani sormet sulkeutuneena korun ympärille, jolloin itse korua ei tietystikään näy ja ketjua ei nyt muutenkaan helposti näe. Joten, olen aina se ufo niissä fotoissa. Uskomatonta.

Kokeissa näprään korujani, sillä jonkin asian tekeminen saa minut rauhoittumaan ja keskittymään kokeeseen paremmin. Ja jumaliste kun olen monta katsetta saanut edelleen samasta syystä kuin valokuvissakin. Opettajat taitavat pitää minua outona. Eivätkö he koskaan näprää kaulakorujaan?

-Julia

Uni

" Painaa pääni pinnan alle,
  hukuttaa ajatuksiin.
  Vaivuttaa horrokseen,
  armolliseen,
  turvalliseen.
  Kietoo minut lämpimään,
  antaa minun rauhoittua.
  Katsoo kuinka otteeni heikkenee,
   ja uppeluksiin yhtäkkiä joudunkin,
  sillä ottteeni kirposi.
   Joudun teille tietymittömille,
   enkä tiedä mitään paitsi sen,
   että olen turvassa.
   Tottakai olen turvassa,
   hyvässä sellaisessa.
   Onhan tämä minun uneni. "


- Julia

Fabala

Mistä blogi sai alkunsa?

Halusta kirjoittaa, piirtää, ilmaista itseään, ommella.

Minulla on aina ollut tarve ilmaista itseäni. Millä tavalla se ikinä onkaan näkynyt; päiväkodin pikkunäytelmillä, laululla, kitaransoitolla, kirjoittamisella aina nelosluokasta asti, runoilustani, vitosluokan japani-innostuksesta, viime vuosien halusta ommella, tanssimisesta, näyttelemisestä.

Blogini nimi avautuu niille jotka sen kirjan tuntevat. "Noita" on kertomus Elfabasta, Lännen Ilkeästä Noidasta, joka tuomittiin ilkeäksi ja oudoksi, noidaksi, vain koska tämä paheksui Eläinten sortoa ja muutenkin mätää yhteiskuntaa. Elfaba tykkäsi kirjoittaa, se käy ilmi kirjasta, hän on myöskin vihreäihoinen, mutta pystyy pitämään mielipiteistään ja arvoistaan kiinni vaikka sisar kuolee ja ystävät pettävät. Vaikka loppu ei ole onnellinen, on teos lempikirjojani.

Vaikka teos on fiktiivinen, ihailen silti jollain tasolla sen sankaritarta, Elfabaa.
En ole vihreäihoinen enkä noita (paitsi aamuisin) enkä myöskään yhtä sanavalmis kuin Elfaba. Kuitenkin, pystyn samaistumaan häneen, sillä hänkin kohtasi ennakkoluuloja, hyljeksimistä, aivan kuten minäkin.
Siispä blogini nimeksi tuli Fabala, joka on yksi lempinimistä joita muut kirjan henkilöt keksivät Elfaballe. Tämä ei kuitenkaan ole negatiivinen lempinimi, vaan se jolla hänen ystävänsä häntä kutsuivat. Siispä siitä tuli blogini nimi.

- Julia